Lontoon bussi

Lontoon bussi

56 istuinta yhteensä, joista 26 alakerrassa ja 30 yläkerrassa

RT mallin historiaa

RT on varmasti tunnetuin bussimalli Lontoossa sen ajattoman sekä klassisen ulkonäkönsä ansiosta. Ensimmäinen RT lähti maantielle vuonna 1939 vain kaksi viikkoa ennen toisen maailmansodan alkua.
Loput 149 bussia astuivat palvelukseen seuraavien 2 vuoden aikana ennen kuin sodan uhat rauhoittuivat. Nämä 150 bussia tunnettaankin yleisesti ainoaksi eräksi ennen sotia. Toisen maailmansodan loppupuolella päätettiin, että RT malli tulee palvelemaan suurimmalta osin Lontoon paikallisliikenteessä olevista kaksikerrosbusseista.

Malliin tehtiin joitain muutoksia, mitä tästä ennen sotia valmistuneesta ensimmäisestä mallista opittiin, ja alkoi suuri kalustouudistus niin nopeasti kuin mahdollista. Vuoteen 1948 mennessä RT mallia valmistui hyvässä vauhdissa, vaikka haasteena oli myöhästymiset ja vajaus kaluston suhteen, sillä osia sekä ammattitaitoisia työntekijöitä oli huonosti saatavilla, olihan toisen maailmansodan päättymisestä kulunut va muutama vuosi.
Alustan rakentaminen oli nopeampaa kuin korin ja tämän vuoksi käytettiin ”ei standardin” mukaisten korinvalmistajien lisäksi myös Park Royalia, Weymannia, Saundersia sekä Cravensia. Tästä syystä RT korimalleja on useampia.

Vuoteen 1955 mennessä bussimatkustaminen oli laskenut dramaattisesti ja Lontoo Transport servicellä oli enemmän busseja kuin oli tarvetta, joten ensimmäiset ”ei standardin” mukaiset mallit kuten Cravens, otetiin pois liikenteestä sekä myytiin eteenpäin. 1950-luvun loppupuolella liikenteestä poistetiin lisää näitä ”ei standardin” mukaisia korimalleja, kun Routemasterit tulivat katukuvaan mukaan.

RT oli kuitenkin selviytyjä ja ennen eläkepäiviä malleja oli vielä 7000 kappaletta liikenteessä, ja otti aikansa että nämä kaikki saatiin korvattua. Viimeinen RT malli (RT624) ajoi viimeisen ajonsa Itä-Lontoon reitillä numero 62 elokuussa vuonna 1979 saattaen loppuun 40 vuotisen yhtäjaksoisen työurakan, joka sisälsi ankaria aikoja sekä vaikeita olosuhteita. RT malli on kestävyydellään ansainnut suuren tunnustuksen ja tätä ennätystä on vaikeaa kenenkään rikkoa.

Kiinnostuitko?

Yli 100 erikokoista ja -tasoista laadukasta linja-autoa

Kolmessa eri matkustusluokassa